KIRJAN KUSTANTAMINEN OMAEHTOISESTI

Tietokoneen kovalevyn ja internetin keksimisen jälkeen kirjan julkaiseminen on kokenut suurimman muutoksen sitten Gutenbergin painokoneen. Nyt kuka tahansa voi julkaista kirjan ja panna sen jakeluun. Enää ei tarvitse tehdä (työ)sopimusta kustantajan kanssa, eikä tarvita suurta rahamassia. Julkaiseminen on muuttunut lähes täysin omaehtoiseksi, vain sopimus kirjapainon kanssa tarvitaan. Eikä sitäkään, jos valmistaa verkossa levitettävän digitaalisen kirjan. Sensuuriakaan ei ole, tosin itsesensuuri yhä on.  Halusin lapsesta saakka kirjoittaa romaanin. Minulla oli lukiossa äidinkielen opettajana kaksikin kirjailijaa, kumpikaan ei havainnut minussa kirjallista lahjakkuutta, ainakaan he eivät kehuneet aineitani (esseitäni) eivätkä antaneet minulle kiitettäviä arvosanoja. Mutta kirjoitin salassa novellin, jonka lähetin, muistaakseni ylioppilasvuotenani, erään kirjallisen aikakauslehden toimitukseen ja jäin toivorikkaana odottamaan sen julkaisemista. Minusta tulisi kirjailija ja elättäisin itseni kirjoittamisella. Lehdestä ei tullut edes vastausta.  Hylkäsin kirjoittamisen pariksi vuosikymmeneksi. Sitten elämässäni tapahtui muutos, minulle jäi aikaa tehdä sitä mitä olin halunnut. Moni sanoo, ettei ole aikaa romaanin kirjoittamiseen. Kyse on kuitenkin siitä, miten ajan käyttää. Minä en ole kovin sosiaalinen luonne. En halua viettää aikaani oluttuopin ääressä ystävien kanssa. Viihdyn hyvin yksinäisyydessä. Olin jo valmistellut romaanin kirjoittamista. Olin koonnut paljon tietoa Suomen lähihistoriasta ja kirjoittanut muistioita vihkoihin. Olin jopa luonut henkilöhahmoja. Sepitin tarinan mielessäni. Se muuttui koko ajan. Rupesin kirjoittamaan romaania, ensin lyijykynällä, koska oli jotenkin helpompi kirjoittaa käsin kuin koneella. En kertonut puuhastani kenellekään. Kirjoitin viitenä päivänä viikossa nelisen tuntia kerrallaan. Kirjoitin niin kiihkeästi, että sormeen tuli kipeä kyhmy. Sain romaanin valmiiksi ja aloin kirjoittaa sitä puhtaaksi mekaanisella kirjoituskoneella. Se koski korviin, ja panin korvatulpat. En ollut tyytyväinen lopputulokseen ja kirjoitin romaanin uudelleen, tällä kertaa sähkökoneella. Saatuani yli viisisatasivuisen käsikirjoituksen valmiiksi lähetin sen erääseen keskikokoiseen kustantamoon. En tainnut edes uskoa, että se julkaistaisiin. Silti vastaus oli pettymys. Kustannustoimittaja kehui tekstiä jonkin verran mutta totesi, ettei romaanini ollut julkaisukelpoinen.

 Kirjoitin romaanin uudelleen vaimoni hankkimalla tietokoneella. Tallensin ”saaliin” korpulle enkä kovalevylle, koska en halunnut vaimoni saavan tietää, että kirjoittelen. Lähetin valmiin käsikirjoituksen pienelle kustantajalle. Vastaus oli tyly, he eivät julkaisisi romaaniani.  Lähetin käsikirjoituksen vielä yhdelle kustantajalle tällä kertaa levykkeellä. Sieltä tuli pyyntö lähettää käsikirjoituksen alkuosa paperiversiona. Printtasin käsikirjoituksen ja lähetin kilon paketin kustantamoon. Vastaus tuli puolen vuoden kuluttua. Se oli kielteinen. Käsitin kustannustoimittajan vihjanneen, että monisatasivuisena romaanini oli liian laaja ja päätin jakaa sen kolmeen osaan. Kirjoitin ensimmäisen osan vielä kerran uudelleen, koska se oli Wordilla niin helppoa. Lähetin käsikirjoituksen samalla kertaa kuudelle kustantajalle, koska minulla ei ollut kärsivällisyyttä odottaa puoli vuotta vastausta jokaiselta.  Vastauksia alkoi tipahdella. Yhdeltä tuli ilmoitus, että he eivät käsittele levykkeitä. Yksi kustantaja pahoitteli, että levyke oli pudonnut käsikirjoituspinon väliin, josta se löytyi pitkän ajan kuluttua. Voi pyhä Sylvi. Kustantamoissa elettiin menneessä maailmassa. ”Vanhat” pitivät kiinni tottumuksistaan niin kauan kunnes siirtyivät eläkkeelle.  Romaanini ei sopinut yhdenkään kustannusohjelmaan. Yksi vastasi, etteivät he julkaise romaaneja. Yksi sanoi suoraan, että romaanini ei täyttänyt kirjallisia vaatimuksia. Yhdeltä tuli kiitosta persoonallisesta tyylistäni mutta samalla ihmettelyä, että käytin kallista aikaani romaanin kirjoittamiseen. Joku kehotti lähettämään kässärin Nuoren Voiman liittoon arvosteltavaksi. En tehnyt niin, koska olin jo keski-ikäinen.  Mutta aika muuttui vähin erin. Kustantamoissa alettiin hyväksyä levyke. Lähetin käsikirjoituksen pikku kustantajalle, viimeiselle toivolleni. Sieltä vastattiin, että he eivät kustanna romaaniani, koska eivät nähneet sen yltävän kirjana niihin myyntilukemiin, että työn toteuttaminen heidän toimestaan olisi taloudellisesti kannattavaa.  Aloin ymmärtää, että kustantaminen on kaupallista toimintaa. Tajusin, ettei kukaan kustantaja halunnut sitoa varojaan minun kirjaani. Olinhan noubodi. Kukaan ei ostaisi minun romaania.               

 Kirjoittelin edelleenkin, koska ei ollut parempaakaan tekemistä. Monta kertaa tuli mieleen, että teen turhaa työtä. Samassa ajassa olisin kaivanut ojaa monta kilometriä, mikä oli paljon hyödyllisempää kuin se mitä tein. Näin lehdessä ilmoituksen romaanikilpailusta, jossa palkitaan paras käsikirjoitus ja se painetaan kirjaksi. Koska minulla oli valmis käsikirjoitus lähetin sen kokeeksi, jos vaikka tärppäisi. HS:ssä oli aikanaan ilmoitus voittajasta. Se en ollut minä.  Olin jo unohtanut kilpailun, kun järjestäjältä tuli kirje, jossa ilmoitettiin, että käsikirjoitukseni oli parhaiden joukossa. Kustantaja tarjoutui tekemään siitä kirjan, mutta minä joutuisin maksamaan valmistamisen itse. Soitin kustantajan käyttämään kirjapainoon ja kysyin, paljonko painaminen maksaisi. Kuultuani summan hyväksyin muutaman sadan kappaleen painamisen. Hioin käsikirjoitusta vielä, ennen kuin lähetin sen kirjapainoon. Kirja valmistui nopeasti. Sain kirjoista pienen osan itselleni. Kustantaja lupasi myydä suuremman osan kirjatukkuihin ja kirjastoihin. Sain myytyä kirjat nopeasti sukulaisille ja tutuille. Korjasin kirjasta löytämäni painovirhepaholaisen tekoset ja pyysin kustantajalta uuden painoksen. Kustantaja ei vastannut koskaan. Aloin vaipua epätoivoon. Ei tuntunut olevan mitään mahdollisuutta julkaista trilogian kahta muuta osaa.

 Ensimmäisen romaanini julkaisemisen yhteydessä olin saanut oppia käsikirjoituksen painokuntoon valmistamisesta. En muista kuinka keksin, että voisin tehdä kaiken kirjan valmistamiseen liittyvän Wordilla itse. Ehkä se tapahtui kokeilemalla ja löytämällä. Tartuin härkää sarvista kaataakseni sen kumoon. Käsikirjoitus on raaka-ainetta, josta kirja muokataan. Mallia voi katsoa valmiista kirjoista. Leipäteksti on yleensä Times New Roman. Fontin koko on pisteiden 10 ja 12 väliltä. Asetetaan sarkaimet ja valitaan riviväli. Wordissa valitaan ”Tavuta asiakirja automaattisesti”. Romaaneissa teksti on tasattu molemmilta reunoilta. Valitaan ”Tasaa molemmat reunat”.  ”Sivun asetuksissa” voi tehdä kirjataiton. Siellä asetetaan sivun koko (romaanissa yleensä A5) ja marginaalit. Valitaan ”Sivunvaihto” ja ”Sivunumerot”. Neljää ensimmäistä ns. nimiösivua ei numeroida, vaan numerot aloitetaan viidennestä, josta myös teksti alkaa. Nimiösivuille tulee kirjailijan ja kirjan nimi sekä muuta informaatiota. Valmista sivua voi katsella ”Tulostinasettelunäkymässä” ja muokata sitä.  Oikoluvun voi tehdä Wordilla. Mutta jos käyttää murretta tai slangia, pitää olla tarkkana, sillä oikoluku on vain kirjakielelle. Teksti pitääkin lukea huolella ja ajatuksella, sillä etenkin ajatusvirheet ovat kavalia. Lopuksi pitää vielä tarkistaa, että kappaleet päättyvät oikein ja sarkaimet ovat kohdallaan. Se tapahtuu painamalla työkalurivissä olevaa merkkiä, joka muistuttaa väärin päin olevaa p-kirjainta. Lopuksi sovitetaan tekstin osajako sivuille. Sitten käsikirjoitus on valmis konvertoitavaksi pdf-tiedostoksi. Kirjapaino vaatii tekstin pdf-tiedostona. Netistä löytää ilmaisia konverttereita. Pdf-tiedosto voidaan siirtää sähköpostitse digipainoon. Digipainaminen on hieman kalliimpaa kuin ofsettpainaminen, vaikka ei tarvita kalliita painolaattoja. Mutta digipainaminen halpenee kaiken aikaa. Tulevaisuudessa luultavasti kaikki painaminen on digipainamista. Tulevaisuudessa kirja voidaan painaa kotona, tehdäänhän tulostamalla jo kokonaisia taloja.  Kirja tarvitsee kannet. Kaksipuoliset kannet valmistetaan kuvankäsittelyohjelmalla. Tarvitaan luovaa ajattelua. Etukannen kuvan voi piirtää ja värittää tai voi käyttää valokuvaa. Takakanteen tulee kirjan sisältöä esittelevä teksti. Kannattaa käyttää eri fonttia kuin leipätekstissä esim. Arialia. Fonttikooksi voi valita jonkun otsikkotyyleistä. Kannet asemoidaan oikeaan suhteeseen kirjan paksuuteen nähden kirjapainosta saatavien tarkkojen ohjeiden mukaan ja tallennetaan esim. JPEG-tiedostoksi. Se lähetetään esim. sähköpostitse kirjapainoon, joka painaa sen nelivärisenä. Kirjapainon voi valita tarjousten perusteella. Kirjapaino painaa niin monta kirjaa kuin haluat, vaikka vain yhden kappaleen. Lämpimäisiä saa nopeasti, eikä tarvitse odottaa kokonaista vuotta niin kuin jonkun kustantajan julkaisuohjelman puitteissa.  Tulevaisuudessa kirjat siirtyvät yhä enemmän digimuotoon. Paperikirjalla tulee olemaan lähinnä esinearvoa. Kirjoilla on yhä vaikeampaa ansaita.

Juha Ruotsalainen