VALKOVUOKKO  JA  PUNARUUSU

Fiktiivinen tarina kertoo papista ja työmiehen perheestä, heidän yhteiskunnallisista tavoitteista ja niiden välisistä ristiriidoista ja sodista, joissa Suomi puolusti vapautta menestyksellä.

PIETARIN TUHKIMO

Ihmeellinen tarina Venäjän keisarinnan savolaisista sukujuurista

KIRJAN KUSTANTAMINEN OMAEHTOISESTI

Tietokoneen kovalevyn ja internetin keksimisen jälkeen kirjan julkaiseminen on kokenut suurimman muutoksen sitten Gutenbergin painokoneen. Nyt kuka tahansa voi julkaista kirjan ja panna sen jakeluun. Enää ei tarvitse tehdä (työ)sopimusta kustantajan kanssa, eikä tarvita suurta rahamassia. Julkaiseminen on muuttunut lähes täysin omaehtoiseksi, vain sopimus kirjapainon kanssa tarvitaan. Eikä sitäkään, jos valmistaa verkossa levitettävän digitaalisen kirjan. Sensuuriakaan ei ole, tosin itsesensuuri yhä on.  Halusin lapsesta saakka kirjoittaa romaanin. Minulla oli lukiossa äidinkielen opettajana kaksikin kirjailijaa, kumpikaan ei havainnut minussa kirjallista lahjakkuutta, ainakaan he eivät kehuneet aineitani (esseitäni) eivätkä antaneet minulle kiitettäviä arvosanoja. Mutta kirjoitin salassa novellin, jonka lähetin, muistaakseni ylioppilasvuotenani, erään kirjallisen aikakauslehden toimitukseen ja jäin toivorikkaana odottamaan sen julkaisemista. Minusta tulisi kirjailija ja elättäisin itseni kirjoittamisella. Lehdestä ei tullut edes vastausta.  Hylkäsin kirjoittamisen pariksi vuosikymmeneksi. Sitten elämässäni tapahtui muutos, minulle jäi aikaa tehdä sitä mitä olin halunnut. Moni sanoo, ettei ole aikaa romaanin kirjoittamiseen. Kyse on kuitenkin siitä, miten ajan käyttää. Minä en ole kovin sosiaalinen luonne. En halua viettää aikaani oluttuopin ääressä ystävien kanssa. Viihdyn hyvin yksinäisyydessä. Olin jo valmistellut romaanin kirjoittamista. Olin koonnut paljon tietoa Suomen lähihistoriasta ja kirjoittanut muistioita vihkoihin. Olin jopa luonut henkilöhahmoja. Sepitin tarinan mielessäni. Se muuttui koko ajan. Rupesin kirjoittamaan romaania, ensin lyijykynällä, koska oli jotenkin helpompi kirjoittaa käsin kuin koneella. En kertonut puuhastani kenellekään. Kirjoitin viitenä päivänä viikossa nelisen tuntia kerrallaan. Kirjoitin niin kiihkeästi, että sormeen tuli kipeä kyhmy. Sain romaanin valmiiksi ja aloin kirjoittaa sitä puhtaaksi mekaanisella kirjoituskoneella. Se koski korviin, ja panin korvatulpat. En ollut tyytyväinen lopputulokseen ja kirjoitin romaanin uudelleen, tällä kertaa sähkökoneella. Saatuani yli viisisatasivuisen käsikirjoituksen valmiiksi lähetin sen erääseen keskikokoiseen kustantamoon. En tainnut edes uskoa, että se julkaistaisiin. Silti vastaus oli pettymys. Kustannustoimittaja kehui tekstiä jonkin verran mutta totesi, ettei romaanini ollut julkaisukelpoinen.

 Kirjoitin romaanin uudelleen vaimoni hankkimalla tietokoneella. Tallensin ”saaliin” korpulle enkä kovalevylle, koska en halunnut vaimoni saavan tietää, että kirjoittelen. Lähetin valmiin käsikirjoituksen pienelle kustantajalle. Vastaus oli tyly, he eivät julkaisisi romaaniani.  Lähetin käsikirjoituksen vielä yhdelle kustantajalle tällä kertaa levykkeellä. Sieltä tuli pyyntö lähettää käsikirjoituksen alkuosa paperiversiona. Printtasin käsikirjoituksen ja lähetin kilon paketin kustantamoon. Vastaus tuli puolen vuoden kuluttua. Se oli kielteinen. Käsitin kustannustoimittajan vihjanneen, että monisatasivuisena romaanini oli liian laaja ja päätin jakaa sen kolmeen osaan. Kirjoitin ensimmäisen osan vielä kerran uudelleen, koska se oli Wordilla niin helppoa. Lähetin käsikirjoituksen samalla kertaa kuudelle kustantajalle, koska minulla ei ollut kärsivällisyyttä odottaa puoli vuotta vastausta jokaiselta.  Vastauksia alkoi tipahdella. Yhdeltä tuli ilmoitus, että he eivät käsittele levykkeitä. Yksi kustantaja pahoitteli, että levyke oli pudonnut käsikirjoituspinon väliin, josta se löytyi pitkän ajan kuluttua. Voi pyhä Sylvi. Kustantamoissa elettiin menneessä maailmassa. ”Vanhat” pitivät kiinni tottumuksistaan niin kauan kunnes siirtyivät eläkkeelle.  Romaanini ei sopinut yhdenkään kustannusohjelmaan. Yksi vastasi, etteivät he julkaise romaaneja. Yksi sanoi suoraan, että romaanini ei täyttänyt kirjallisia vaatimuksia. Yhdeltä tuli kiitosta persoonallisesta tyylistäni mutta samalla ihmettelyä, että käytin kallista aikaani romaanin kirjoittamiseen. Joku kehotti lähettämään kässärin Nuoren Voiman liittoon arvosteltavaksi. En tehnyt niin, koska olin jo keski-ikäinen.  Mutta aika muuttui vähin erin. Kustantamoissa alettiin hyväksyä levyke. Lähetin käsikirjoituksen pikku kustantajalle, viimeiselle toivolleni. Sieltä vastattiin, että he eivät kustanna romaaniani, koska eivät nähneet sen yltävän kirjana niihin myyntilukemiin, että työn toteuttaminen heidän toimestaan olisi taloudellisesti kannattavaa.  Aloin ymmärtää, että kustantaminen on kaupallista toimintaa. Tajusin, ettei kukaan kustantaja halunnut sitoa varojaan minun kirjaani. Olinhan noubodi. Kukaan ei ostaisi minun romaania.               

 Kirjoittelin edelleenkin, koska ei ollut parempaakaan tekemistä. Monta kertaa tuli mieleen, että teen turhaa työtä. Samassa ajassa olisin kaivanut ojaa monta kilometriä, mikä oli paljon hyödyllisempää kuin se mitä tein. Näin lehdessä ilmoituksen romaanikilpailusta, jossa palkitaan paras käsikirjoitus ja se painetaan kirjaksi. Koska minulla oli valmis käsikirjoitus lähetin sen kokeeksi, jos vaikka tärppäisi. HS:ssä oli aikanaan ilmoitus voittajasta. Se en ollut minä.  Olin jo unohtanut kilpailun, kun järjestäjältä tuli kirje, jossa ilmoitettiin, että käsikirjoitukseni oli parhaiden joukossa. Kustantaja tarjoutui tekemään siitä kirjan, mutta minä joutuisin maksamaan valmistamisen itse. Soitin kustantajan käyttämään kirjapainoon ja kysyin, paljonko painaminen maksaisi. Kuultuani summan hyväksyin muutaman sadan kappaleen painamisen. Hioin käsikirjoitusta vielä, ennen kuin lähetin sen kirjapainoon. Kirja valmistui nopeasti. Sain kirjoista pienen osan itselleni. Kustantaja lupasi myydä suuremman osan kirjatukkuihin ja kirjastoihin. Sain myytyä kirjat nopeasti sukulaisille ja tutuille. Korjasin kirjasta löytämäni painovirhepaholaisen tekoset ja pyysin kustantajalta uuden painoksen. Kustantaja ei vastannut koskaan. Aloin vaipua epätoivoon. Ei tuntunut olevan mitään mahdollisuutta julkaista trilogian kahta muuta osaa.

 Ensimmäisen romaanini julkaisemisen yhteydessä olin saanut oppia käsikirjoituksen painokuntoon valmistamisesta. En muista kuinka keksin, että voisin tehdä kaiken kirjan valmistamiseen liittyvän Wordilla itse. Ehkä se tapahtui kokeilemalla ja löytämällä. Tartuin härkää sarvista kaataakseni sen kumoon. Käsikirjoitus on raaka-ainetta, josta kirja muokataan. Mallia voi katsoa valmiista kirjoista. Leipäteksti on yleensä Times New Roman. Fontin koko on pisteiden 10 ja 12 väliltä. Asetetaan sarkaimet ja valitaan riviväli. Wordissa valitaan ”Tavuta asiakirja automaattisesti”. Romaaneissa teksti on tasattu molemmilta reunoilta. Valitaan ”Tasaa molemmat reunat”.  ”Sivun asetuksissa” voi tehdä kirjataiton. Siellä asetetaan sivun koko (romaanissa yleensä A5) ja marginaalit. Valitaan ”Sivunvaihto” ja ”Sivunumerot”. Neljää ensimmäistä ns. nimiösivua ei numeroida, vaan numerot aloitetaan viidennestä, josta myös teksti alkaa. Nimiösivuille tulee kirjailijan ja kirjan nimi sekä muuta informaatiota. Valmista sivua voi katsella ”Tulostinasettelunäkymässä” ja muokata sitä.  Oikoluvun voi tehdä Wordilla. Mutta jos käyttää murretta tai slangia, pitää olla tarkkana, sillä oikoluku on vain kirjakielelle. Teksti pitääkin lukea huolella ja ajatuksella, sillä etenkin ajatusvirheet ovat kavalia. Lopuksi pitää vielä tarkistaa, että kappaleet päättyvät oikein ja sarkaimet ovat kohdallaan. Se tapahtuu painamalla työkalurivissä olevaa merkkiä, joka muistuttaa väärin päin olevaa p-kirjainta. Lopuksi sovitetaan tekstin osajako sivuille. Sitten käsikirjoitus on valmis konvertoitavaksi pdf-tiedostoksi. Kirjapaino vaatii tekstin pdf-tiedostona. Netistä löytää ilmaisia konverttereita. Pdf-tiedosto voidaan siirtää sähköpostitse digipainoon. Digipainaminen on hieman kalliimpaa kuin ofsettpainaminen, vaikka ei tarvita kalliita painolaattoja. Mutta digipainaminen halpenee kaiken aikaa. Tulevaisuudessa luultavasti kaikki painaminen on digipainamista. Tulevaisuudessa kirja voidaan painaa kotona, tehdäänhän tulostamalla jo kokonaisia taloja.  Kirja tarvitsee kannet. Kaksipuoliset kannet valmistetaan kuvankäsittelyohjelmalla. Tarvitaan luovaa ajattelua. Etukannen kuvan voi piirtää ja värittää tai voi käyttää valokuvaa. Takakanteen tulee kirjan sisältöä esittelevä teksti. Kannattaa käyttää eri fonttia kuin leipätekstissä esim. Arialia. Fonttikooksi voi valita jonkun otsikkotyyleistä. Kannet asemoidaan oikeaan suhteeseen kirjan paksuuteen nähden kirjapainosta saatavien tarkkojen ohjeiden mukaan ja tallennetaan esim. JPEG-tiedostoksi. Se lähetetään esim. sähköpostitse kirjapainoon, joka painaa sen nelivärisenä. Kirjapainon voi valita tarjousten perusteella. Kirjapaino painaa niin monta kirjaa kuin haluat, vaikka vain yhden kappaleen. Lämpimäisiä saa nopeasti, eikä tarvitse odottaa kokonaista vuotta niin kuin jonkun kustantajan julkaisuohjelman puitteissa.  Tulevaisuudessa kirjat siirtyvät yhä enemmän digimuotoon. Paperikirjalla tulee olemaan lähinnä esinearvoa. Kirjoilla on yhä vaikeampaa ansaita.  

Juha Ruotsalainen

Tiede todistaa oikeaksi Charles Darwinin päättelyn, että ihminen syntyi Afrikassa apinasta. Darwinia pilkattiin, mutta hän ei syyllistynyt samaan eikä pilkannut heitä, jotka uskovat luomiskertomukseen, vaikka se on myytti. Ihminen syntyi ihmisapinasta, joka puolestaan syntyi Vanhan maailman häntäapinasta. Hännättömiä apinoita ovat pienet ihmisapinat eli gibbonit ja isoihmisapinat, joita ovat ikäjärjestyksessä oranki, gorilla, simpanssi ja ihminen. Gibboni ja oranki syntyivät Kaakkois-Aasiassa ja jäivät sinne, kun taas gorilla, simpanssi ja ihminen syntyivät Afrikassa. Uudessa maailmassa eli Amerikoissa kehitys jäi häntäapinoihin. Gorilla ja simpanssi pysyivät Afrikassa, mutta ihminen levittäytyi joka puolelle maapalloa, koska sopeutui evoluution myötä ympäristöön ja kehittyi kekseliääksi. Milloin  ihmisapinasta tuli ihminen, on avoin kysymys. Saharan eteläpuolelta Tsadista on löydetty 6 – 7 miljoonaa vuotta vanhoja luurangonosia. Ne kuuluvat Sahelin apinaihmiselle, jonka oletetaan olevan sekä ihmisen että simpanssin yhteinen esivanhempi. Simpanssi elää sademetsässä, kun taas ihmislinja jatkui savannilla. Apinaihminen laskeutui puusta ja rupesi kävelemään kahdella jalalla minkä seurauksena se näki vaaran ja saaliin kauempaa, ja kädet vapautuivat työntekoon. Apinaihmisistä yksi laji, litteänaamainen kenyanthropus eli kenianesi-ihminen eli kolme miljoonaa vuotta sitten päiväntasaajan seudulla Itä-Afrikassa alueella, joka ulottuu Etiopiasta Tansaniaan. Esi-ihminen keksi käyttää elämistä helpottavia välineitä, kuten keppejä ja kivityökaluja. Kiveä ei muotoiltu vaan sitä käytettiin sellaisenaan iskemiseen. Simpanssi on edelleen sillä kehitystasolla.  Oliko Olduvain rotkossa elänyt homo habilis jo ihminen? Joka tapauksessa se keksi tehdä kiven reunan teräväksi, jolloin sillä pystyi leikkaamaan lihaa ja muita materiaaleja. Muotoileminen vaatii älyä ja hahmotuskykyä. 2 miljoonaa vuotta sitten syntynyt homo erectus oli jo ihminen. Se eli miljoona vuotta vain Afrikassa, kunnes vaelsi jonkun lämpimän kauden aikana Euraasiaan Kaukasuksen etelärinteille saakka. Ilmaston jälleen kylmentyessä erectusten oli pakko palata lähemmäs päiväntasaajaa. Ilmaston taas lämmettyä erectus levittäytyi Kaakkois-Aasiaan, Eurooppaan ja Kiinaan.  Homo erectuksesta kehittyi homo heidelbergensis alle miljoona vuotta sitten. Se levittäytyi Euraasiassa alueelle, joka ulottuu Brittein saarilta Altaivuoristoon. Homo neandertalensis kehittyi homo heidelbergensisistä alle puoli miljoonaa vuotta sitten. Samoihin aikoihin Etelä- tai Kaakkois-Aasiassa kehittyi denisovanihminen ehkä homo erectuksesta.

Ihmisen levittäytymistä eri puolille maapalloa voidaan seurata usealla tavalla. Vanhin tapa on arkeologia eli kaivetaan maasta luita. Niiden muodoista päätellään mille lajille ne kuuluvat. Toinen tapa on tutkia kulttuureja. Sekin yleensä vaatii maan kaivamista. Maasta löydetään kivestä ja luusta tehtyjä työkaluja ja aseita sekä saviruukunpalasia. Kulttuurit voivat olla hyvin pitkäikäisiä. Maanviljely keksittiin 10000 vuotta sitten, ja sitä harjoitetaan edelleen. Kulttuuri syntyy jossakin ja leviää uusille alueille joko sinne muuttavien ihmisten mukana tai jo alueella asuvat matkivat sitä. Oletus, että samalla kulttuurialueella asuvat ihmiset ovat samaa "rotua", ei ole oikea, sillä väestö vaihtuu sukupuuton, sotien, kansanvaellusten seurauksena. Kulttuureja tutkitaan myös tarvitsematta kaivaa maata. Historiallis-vertailevan kielitieteen avulla päätellään mitkä kielet kuuluvat samaan sukupuuhun, mutta oletus, että sukukielten puhujat kuuluvat samaan "rotuun", ei ole oikea, sillä kansa voi vaihtaa puhekielensä. Uusin ja tärkeimmäksi tullut tapa selvittää sukulaisuus on tutkia geeniperimää. Ihmisellä on solun tumassa ja mitokondrioissa kussakin 23 kromosomiparia. Toinen pareista on isältä, toinen äidiltä. Miehen Y-kromosomista voidaan tutkia isälinjaa (Y-dna) ja naisen sukusolun mitokondrioista äitilinjaa (mtdna), koska niissä ei tapahdu geenienvaihduntaa solujakautumisen yhteydessä. Sukusoluissa sattuu mutaatioita. Jos mutaatio on hyödyllinen ja tarkoituksenmukainen (ei siis elämään oikeuttava), jälkeläinen sopeutuu ja saa lapsia. Jos kahden ihmisen perimässä on sama mutaatio, on varmaa että heillä on yhteinen biologinen esivanhempi. Geeneistä on selvitetty, että kaikkien nyt elävien ihmisten äskeisin yhteinen äiti eli Afrikassa, kuten myös äskeisin yhteinen isä. Nuo "Aatami” ja “Eeva” eivät eläneet yhtä aikaa eli jokaisella nykyään elävällä ihmisellä on muitakin esivanhempia kuin noiden kahden. Mikään muu äitilinja ja isålinja eivät jatkuneet nykypäiviin asti, koska niiden naisista viimeinen ei saanut tyttöä eikä viimeinen miehistä poikaa.

Neljännes miljoonaa vuotta sitten Afrikassa populaatiossa (ehkä pienessä) geeniperimä ajautui sattumalta tai se kulki pullonkaulan läpi. Syntyi homo sapiens-lapsi (mtdna L ja Y-dna A. Kun maapallon väestössä enemmällä kuin sadasosalla on geenissä sama pistemutaatio, sitä merkitään isolla kirjaimella). Luonto valitsi sapiensin. Se lisääntyi. Sen jälkeläisistä kasvoi suku. Ihmisestä tuli evoluution myötä älykkäämpi. Hän keksi varastaa tulen salaman sytyttämästä metsäpalosta ja rupesi kypsentämään sillä ruokaa. Ihminen kehitti puhekielen, jolla kommunikoida, kun saalistettiin joukolla. Sapienseja (mtdna L3 ja Y-dna CT) muutti tropiikista Etiopian ylätasangolle. He risteytyivät siellä asuvien kanssa ja saivat olosuhteisiin sopeuttavia geenejä perimäänsä. 100000 – 70000 vuotta sitten ihmisiä (mtdna N ja Y-dna C) vaelsi Punaisen meren yli joko Siinain niemimaan tai  "Kyynelten portin" eli Bab el Mandeb-salmen kautta Aasiaan. ( Raamatussa sukupolvesta sukupolveen kiertänyt ikivanha myytti on ehkä siitä).  Muutto jatkui Arabian niemimaalta Kaukasukselle ja Keski-Aasiaan (mtdna R ja Y-dna CF). Sapiens pariutui neandertaliksen kanssa. Homo neandertaliksen uskotaan kuolleen sukupuuttoon, mutta muutama sadasosa nykyeurooppalaisen perimässä on homo neandertalikselta. Aasiassa sattui hyödyllisiä mutaatioita (mtdna U, RO sekä HV ja Y-dna I sekä K). Ihmisiä eli ilmastollisista syistä vain 40 pohjoisen leveyspiirin eteläpuolella. Opittuaan neulomaan nahkavaatteita ja rakentamaan asumuksia hän oli valmis etenemään kohti kylmää pohjoista. Ensimmäiset pioneerit vaelsivat Kaspianmeren takaiselle pensasarolle ja edelleen Lounais-Siperiaan Obin jääjärven eteläpuolelle, joka alue oli sula viime jääkauden aikana. Obin sivujoen Irtyshin varrelta on löydetty 45000 vuotta vanha miehen reisiluu, josta on saatu dna:ta (mtdna R ja Y-dna K2a). Euroopasta vanhinta (39000 vuotta vanhaa) dna:ta (mtdna N sekä R ja Y-dna K2a) on löydetty Tonavan varrelta nykyisestä Romaniasta. Suomalaisten esivanhemmat olivat tulleet Eurooppaan.

Euroopassa asui myöhäiskivikaudella mannerjään reunan eteläpuolella muutama tuhat ihmistä. He edustivat Aurignacin kulttuuria, jonka alue ulottui Etelä-Venäjältä Atlantille. He vaelsivat sukukunnittain (noin 50 henkeä) vaihtaen asuinpaikkaa vuodenkierron mukaan ja hankkivat elannon metsästämällä ja syötäviä kasveja keräämällä. 30000 vuotta sitten Länsi-Aasiasta tuli Eurooppaan uusia ihmisryhmiä (mtdna U sekä HV ja Y-dna I). Heidän myöhäiskivikautinen Gravette-kulttuuri levisi Reinin suiston ja Baikaljärven väliselle laajalle alueelle. 25000 vuotta sitten ilmasto kylmeni taas, ja asutuksen leviäminen pohjoiseen pysähtyi. Mannerjään eteläpuolelle muodostui kaksi asuinpaikkaa eli refugia, toinen Mustameren liepeille, toinen Pyreneitten lähelle. Asutusta oli myös Välimeren pohjoisrannikolla ja saarilla, jotka olivat asuttaneet Etu-Aasiasta tulleet (mtdna HV ja U5b). Noissa kolmessa refugissa oli joitakin tuhansia ihmisiä kussakin. On mahdollista että eurooppalainen kantakieli jakaantui tuolloin kahdeksi kieleksi, Mustameren refugissa protosuomi – ugriksi ja  Pyreneitten refugissa protosaameksi. Väite on kova, mutta sitä voi puolustaa sillä ettei kantakieleksi ole muitakaan ehdokkaita. Pelasgin sukuinen baski on aivan liian nuori kantakieleksi. Myöhäinen tulokas on myös Keski-Aasian aron paimentolaisten ja Lähi-idän maanviljelijöiden indoeurooppalainen kantakieli. Samojedien nenetsi, jota puhutaan koillisimmassa Euroopassa, ei myöskään kelpaa. Tosin suomi – ugrilla, saamella ja samojedikielillä saattaa olla yhteinen, myöhäiskivikaudella puhuttu länsieuraasialainen kantakieli.

Ihminen keksi lämmittää asumukset pitämällä sisällä nuotiotulta kivikasassa eli kiukaassa. Savu meni ulos ylhäällä olevasta aukosta. Viime kylmän vaiheen mentyä ohi 18000 vuotta sitten ihminen muutti vetäytyvän mannerjään perässä kohti pohjoista.  Keski- ja Itä-Eurooppa saivat asukkaat Mustameren refugista (mtdna U5a sekä H ja Y-dna N1a sekä I). Ihmiset muuttivat suuria virtoja Tonavaa, Dnebriä, Donia, Volgaa ja pienempiä jokia pitkin keskimäärin kilometrin matkan sukupolvessa. Länsi-Eurooppa sai asukkaita myös Iberian refugista (mtdna U5b, H sekä V ja Y-dna R1b). He muuttivat Atlantin rannikkoa seuraten Pohjanmeren paikalla silloin olleelle mantereelle, joka myöhemmin jäi veden alle. (Atlantis-taru saattaa liittyä siihen). 10000 vuotta sitten ihmisen toimeentulon hankinnassa tapahtui suuri muutos. Siihen asti ihminen oli elänyt kuin paratiisissa ottamalla ruuan suoraan luonnosta. Mutta väestö kasvoi liian suureksi. Jotta ruokaa riitti kaikille, keksittiin kesyttää kasveja syöviä eräitä eläimiä ja ruveta paimentamaan niitä. Alettiin myös viljellä siemenkasveja ehkä juureksiakin. Koska jyviä piti riittää talven yli, rakennettiin yhteisvoimin viljamakasiineja. Samalla syntyi alkeellinen pankkijärjestelmä ja velkakäsite. Jotta tiedettiin paljonko makasiinissa oli jyviä, kehitettiin kirjanpito. Sitä varten luotiin kuvakirjoitus ja numerot. Maanviljely alkoi maapallolla monessa paikassa lähes yhtä aikaan. Lähimpänä Eurooppaa se tapahtui Lähi-idässä “hedelmällisen puolikuun” alueella nykyisessä Turkissa, Syyriassa, Irakissa ja Iranissa. Samoihin aikoihin 10500 vuotta sitten mannerjää oli vetäytynyt, ja ensimmäiset ihmiset (mtdna U5a ja Y-dna N1a) tulivat Suomenniemelle. Luultavasti he antoivat alueelle nimen Suomaa sen soisen maaston mukaan. Miehiä tuli kesäisin Karjalankannakselle metsästämään. Saalistuksen päätyttyä he palasivat kotiin Suomenlahden eteläpuolelle Kundan kulttuurin alueelle,  jonne ihmiset olivat tulleet joitakin satoja vuosia aiemmin Svidryn kulttuurin alueelta nykyisestä Puolasta. Swidryn ja sitä läntisemmän Ahrensburgin kulttuurien väestöt olivat tulleet Kaakkois-Euroopasta Tonavaa, Dnebriä ja pienempiä jokia pitkin. Niitä läntisemmän, kolmisen tuhatta vuotta vanhemman Hampurin kulttuurin väestö oli sekä Mustameren että Iberian refugista (mtdna U5, H1 sekä V ja Y-dna I1). 

Suomen Lappiin tuli asukkaita Ruijasta Komsan kulttuurin alueelta (mtdna U5b ja V). (Lappi-sana on samaa juurta kuin 'loppu'. Se tarkoittaa äärimmäistä paikkaa. Indoeurooppalaisissa kielissä se on kääntynyt 'finiksi'. Norjalaiset kutsuvat lappalaisia finneiksi). Baltiasta tuli Suomenniemelle 5000 vuotta sitten "sotakirveskansaa" (mtdna H). Länsi- ja Etelä-Suomi sai rautakaudella asukkaita Ruotsista (mtdna H1 ja Y-dna I1). Suomen kansa on siis sekakansa. 10000 viime vuoden aikana Suomeen on tullut ihmisiä vähäinen joukko kerrallaan lähialueilta ensimmäiset ja enimmät Suomenlahden eteläpuolelta.

 Juha Ruotsalainen

Samuel Ruotsalaisen

 jälkeläisiä

Lauri Peusan (Peussan)

Juho August Salmisen

Antti Matinpoika Villan

suvusta